Erään maailman vasemman takareunan pienessä syvennyksessä on maa, jossa sataa vain öisin. Sade alkaa hiljalleen sitä mukaa kun aurinko laskeutuu piiloonsa, voimistuu kohti pimeintä hetkeä, ja lakkaa taas ennen päivänkoittoa. Joskus sade on voimakkaampaa, joskus tuskin havaittavaa, mutta öisin sataa, aina.

Tässä maassa ihmiset ovat erityisen onnellisia, sillä evoluutio on muokannut heistä sydämettömiä. Verenkierron hoitaa mekaaninen laite, jollaisen jokainen ihmislapsi saa heti ensi parkaisulla huomaamattomana ruiskeena ihon alle. Tämä laite on huippumekaniikkaa, huomattavasti ihmissydäntä vähemmän herkkä häiriöille, ja täysin kivuton. Ihmisiin ei enää satu, he voivat huoleti hymyillä päivästä toiseen.

Maan katulamput puolestaan ovat kehittäneet metallirunkoonsa elävää organismia. Kasvettuaan riittävän korkeiksi, ne puhkeavat kukkaan, ja nämä kukat valaisevat niin ettei kaduilla tarvita lainkaan sähköä.

Kaikki nämä erinomaisuudet saavat sijansa maassa, jossa viisaita ajatuksia kuunnellaan jättimäisten simpukankuorten huminasta. Sen kummempaa hallitusta maan asujaimisto ei tarvitse, kaikki tieto saadaan simpukoista.

Tällainen on maa, jossa kaikki mikä tapahtuu on unta, ja päinvastoin.

 

- - -

 

Tarinaa saa myös jatkaa :-)